Vesankajärven hiihtoladut ja jäätie

14.2.2021


Hiihtoladut ovat valmiit ja ne sopivat sekä perinteiselle että vapaalle tyylille. Pulkalla ja kävellen liikkujivia pyydetään pitämään ladut hyvänä. Kävelyä varten on tehty / tulossa moottorikelkkaura hiihtolatujen viereen. Lisäksi koulun rannasta on aloitettu tekemään luistinrataa eli jäätietä, jonka reunassa voi myös kävellä. Jäätien pinta on paikoitellen epätasainen, joten retkiluistelusta voi nauttia maltilla ja luonnollisesti omalla vastuulla!

Koulun rannasta lähtevät hiihtoladut Sikosaareen ja reitin pituus on yhteen suuntaan noin 2,5 km. Lisäksi ladut kiertävät Sikosaaren (1,25 km) ja menevät myös Kiponniemeen.

Muita latuja Vesangassa on koulun parkkipaikalta n 500 m päästä alkava Mysiönmäen ladut (3 km ja 5 km) sekä Humalamäestä lähtevät ladut Kuohulle.