Kesätapahtuman kyläsauna, riennot ja olympialaiset olivat suositut. Tässä myös tulokset.

20.7.2020





Kiitosta sai paljon rannassa ollut siirrettävä kyläsauna, johon pääsi pienellä pääsymaksulla tai osallistumalla olympialaisiin (5 € / perhe). Joukkueita oli leikkimielisessä kilpailussa mukana yhteensä 15 ja heidän kesken esiintyi mainiota yhteishengen nostatusta. Kenen joukkue voitti? Lue lisää.

Kesätapahtuma pidettiin lauantaina 18.7. Rientolan pihapiirissä ja kyläsauna oli lämpimänä Vesankajärven uimarannalla (koulun rannassa) klo 15-22. Se sai paljon suosiota ja tuodaan hyvin todennäköisesti myös ensi vuoden kesätapahtumaan. Toinen suosiota saanut ohjelma oli illan riennot, jossa kuultiin mm. karaokea, tanssittiin ja herkuteltiin pizzapaloilla. Meno jatkui pitkälle yöhön asti. Kahvio oli avoinna Rientolassa sekä päivällä että illan riennoissa. 

Päivän päätapahtuma oli kylän leikkimieliset olympialaiset, joissa oli 5 valikoitua lajia; Pölkkyjen pinoaminen, tikanheitto, looginen järjestely, pussijuoksuviesti sekä rannassa veden kuljetus. 15 joukkuetta selvisi kisasta mainiosti - ilman suurempia naarmuja ja tasatuloksiakin nähtiin lopullisissa tuloksissa. Jokaiselta rastilta oli mahdollisuus saada 10 p.

Tapahtuma kokosi yli 100 henkeä viettämään rentoa päivää yhdessä. Kiitos kuuluu kaikille osallistuneille, tukijoille sekä tapahtuman järjestäjille! Tervetuloa ensi vuonna taas uudelleen, ja sitä ennen tietenkin muihinkin kyläyhdistyksen järjestämiin tapahtumiin! 

Tulokset 18.7.2020    pisteet
1.Annan joukkue34,5
2.Perhe Valkonen32
3.Harjikset31,5
3.Perunat31,5
5.Varpushaukat31
6.Netukat30,5
7.Härköset30
7.Kauramurut30
7.Nordblingit30
10.Perhe Närhi29,5
11.Lohikäärmeet27
11.Peräkylän perhe27
13.Supersankarit24,5
14.Fonske24
15.Kiviset17,5